Yhdistyksessä toimiminen

Hallituksessa toimiminen

 

Paikallisyhdistyksen hallitus vastaa yhdistyksen toiminnan suunnittelusta. Hallituslaiset myös osallistuvat talkoolaisina yhdistyksen tapahtumiin ja edustavat yhdistystä erilaisissa tilaisuuksissa. Hallitus kokoontuu tarpeen mukaan noin 8-10 kertaa vuodessa.

Hallituksen kokousten lisäksi yhdistyksen toimintaa valmistellaan ja organisoidaan työryhmissä.

Hallituksen jäsenille on jaettu eri vastuualueita, kuten somevastaava, perhekahvilavastaava ja jäsenvastaava. Vastuualueisiin liittyviin tehtäviin saattaa kuulua mm. tapahtumien järjestämistä, aktiivista yhteydenpitoa oman vastuualueen yhteistyökumppaneihin, yhdistyksen www-sivujen ylläpitotehtäviä. Vastuualuiden määrittelyssä pyritään hyödyntämään kunkin vahvuuksia ja osaamista.

Hallituksen jäsenet valitaan yhdistyksen syyskokouksessa. Hallitustyöskentelyyn ja muihin hallituslaisiin on hyvä tutustua jollain tasolla ennen päätöstä hallitukseen pyrkimisestä. Tämän mahdollistamiseksi hallituksen kokousta voi sovittaessa tulla seuraamaan. Myös esim. kirpputorien yhteydessä on mahdollista kysellä hallitustyöskentelystä.

Yhdistyksemme toimintaan voit osallistua myös varsinaisen hallituksen ulkopuolella

 

Tämä onnistuu osallistumalla yhdistyksen kokouksiin sekä sovittaessa hallituksen kokouksiin. Yksittäisiä kehityshankkeita voi edistää esimerkiksi työryhmissä, joissa voi olla sekä hallituksen jäseniä että muita yhdistyksen jäseniä. Jos sinun mielestäsi yhdistyksemme pitäisi paneutua esimerkiksi nuorisotyön tai kylämummitoiminnan kehittämiseen tai järjestää keskustelu- ja luentotilaisuuksia tai vaikkapa etsiä uusia tiloja yhteisöllisen toiminnan järjestämiseen, ota yhteyttä.

Työryhmä voidaan perustaa myös yksittäisen tapahtuman järjestämiseksi. Haluaisitko järjestää kanssamme retkeä, teatteritapahtumaa tai askarteluiltaa?

Tule kertomaan ajatuksesi, niin katsotaan mitä saadaan aikaan!